Horsma

Metsästysseuran Horsman kiinteistön remontti- ja kunnostushanke

Metsästysseuran kiinteistö Horsmassa on remontin tarpeessa. Talotekniikka on vanhaa,
talon käyttömukavuus ei ole lähelläkään nykyaikaa. Korjausvelkaa on vuosien varrella syntynyt.

Olemme tehneet laajan korjaussuunnitelman, jossa taloa korjataan ja käyttömukavuutta parannetaan mm rakentamalla nykyisten ulkokäymälöiden tilalle sisävessat.
Kiinteistölle rakennetaan myös kunnallinen vesijohto ja tehdään muita tarpeellisia korjaustoimenpiteitä. Talon energiataloutta parannetaan ja lämmitysjärjestelmä uusitaan.
Rakentamislupaa perusparannukselle ja muutostöille on haettu ja kaupunki on myöntänyt luvan ja se on voimassa.

Olemme hakeneet EU-maaseuturahaston hanketukea Oulun Seudun Leader -ryhmältä päivittääksemme Horsman kiinteistön rakennusteknisesti nykyaikaan.

Tekemämme hanketukihakemus on hyväksytty ja Ylikiimingin Metsästysseuralle on myönnetty tukea yhteensä 150 671 euroa.

Kiitos Markku Leirimaa yhteistyöstä ja toimeliaisuudesta sihteerin työssä tämän hankkeen eteen.

Korjaus- ja muutostöiden aloittamisesta, aikataulusta, sekä jäsenten talkoista tiedotamme myöhemmin.

Seppo Tuunanen
YMS varapuheenjohtaja

Hankkeen historia

  • 14.5.2024 Johtokunta miettii ja ideoi erilaisia hankeideoita ja kehittämistarpeita ja Horsman remonttitarpeita.
  • Johtokunta nimeää Hanketyöryhmän; Seppo Tuunanen, Hannu Koistinaho, Jouko Kokko, Martti Konttinen, Harri Laurila, Erkki Perälä , Heino Seluska, Heikki Väänänen.
  • 27.5.2024 Hanketyöryhmän kokous, jossa kaikki ideat käsitellään ja hankitaan tarvittavaa lisätietoa.
  • 15.7.2024 valmistellaan johtokunnalle esitys, mitä hankkeita olisi hyvä nyt edistää.
  • 1.8.2024 Hanketyöryhmän valmistelema esitys johtokunnalle.
  • 6.8.2024 Esitetään alustavat ajatukset Leader-hankkeesta ja korjaustarpeista kesäkokoukselle. Kesäkokous kehottaa hallitusta edistämään asiaa.
  • Syksy 2024 Johtokunta valmistelee asiaa.
  • 7.1.2025 Johtokunta hyväksyy kokouksessa hanketyöryhmän esityksen Horsman remontista ja perustaa ohjausryhmän hankkeelle. Hanketyöryhmän tehtävä päättyy.
  • 11.2.2025 YMSin talvikokous. Remontti hankeen esittely talvikokoukselle. Kokous antaa valtuuden hakea Leader-rahoitusta ja ottaa remonttilainaa. Ohjausryhmä perustetaan; Erkki Perälä, Seppo Tuunanen, Matti Marttila-Tornio, Markku Leirimaa, Veli Koistinen.
  • 18.2.2025 Ohjausryhmän kokous. Käynnistetään Horsman remontin suunnittelu.
  • 25.2.2025 YMS-Horsman kunnostus Leader hankehakemus vireille. Asia esitelty johtokunnalle.
  • 12.3.2025 Ohjausryhmän kokous.
  • 1.4.2025 Johtokunnankokouksessa esiteltiin rakennuspiirustukset ja korjaussuunnitelma. Johtokunta
    myöntää luvan hakea rakennuslupaa. Johtokunta nimeää Seppo Tuunasen hankkeen projektipääliköksi.
  • 9.4.2025 Rakennuslupa vireillä.
  • Huhtikuu 2025 Työkokonaisuuksien kilpailuttaminen; Pääurakka, Ikkunat ja ovet, Keittiökalusteet, Vesijohtolinjan kaivuu ja rakentaminen, LVI urakka.
  • 21.5.2025 YMS-Horsman kunnostus hankehakemus valmis ja lähetetty Leader-ryhmään.
  • 22.5.2025 Ohjausryhmän kokous.
  • 27.5.2025 Tarkentavat urakkaneuvottelut; Pääurakka ja Vesijohtolinjan kaivuu ja rakentaminen.
  • 5.6.2025 Leader-ryhmä on puoltanut hankehakemusta pienin tarkennuksin.
  • 16.6.2025 Tarkentavat urakkaneuvottelut; Ikkunat ja ovet, LVI urakka.
  • 18.6.2025 Rakennuslupa hyväksytty.
  • 18.6.2025 YMS-Horsman kunnostus hankehakemus edennyt ELY keskukseen, odottaa päätöstä.
  • Heinäkuu 2025 Vesijohtolinjan kaivuulupaneuvottelut maanomistajien kanssa, puukauppojen koordinointi kaivuualueelta.
  • 28.7.2025 ELY keskus pyytää vielä tarkennuksia hanketukihakemukseen.
  • Elokuu 2025 kaikki kaivuulupasopimukset maanomistajien kanssa tehty.
  • 5.8.2025 Puskurilainarahoitushakemus Oulun kaupungille.
  • 6.8.2025 Vastaukset ELY keskuksen kyselyyn valmistuvat.
  • 18.9.2025 ELY keskus myöntää hankkeelle hanketuen 150 671 euroa.
  • Lokakuu 2025 urakkasopimukset urakoitsijoiden kanssa allekirjoitetaan.
  • Lokakuu 2025 talkootyöt Horsmassa alkoivat.

Kuvia töiden etenemisestä

Horsman maja maaliskuussa 2025.

Tästä se alkoi, Leader hankehakemusta tekemässä 3.3.2025

1.10.2025 Ilman Oulun Seudun Leaderin rahoitusta, tämä kaikki ei olisi ollut mahdollista.

1.10.2025 Ilman Oulun Seudun Leaderin rahoitusta, tämä kaikki ei olisi ollut mahdollista.

8.10.2025 Vesilinjan kaivuu-uran hakkuu Valkiaisrannan tien varteen.

8.10.2025 Vesilinjan kaivuu-uran hakkuu Valkiaisrannan tien varteen. Pienemmät puut poistettiin puristavalla leikkuuterällä.

12.10.2025 Kohta tulevat muuttomiehet

12.10.2025 Muuttolaatikot

14.10.2025 Pienpetopyytäjät tekivät puhdasta jälkeä muuttotöissä.

14.10.2025 Pienpetopyytäjät tekivät puhdasta jälkeä muuttotöissä.

20.10.2025 Kolkan hirviporukka valmisteli lattianpurun sahaamalla vanhan lattian laudat sopiviksi pätkiksi.

20.10.2025 Kolkan hirviporukka valmisteli lattianpurun sahaamalla vanhan lattian laudat sopiviksi pätkiksi.

21.10.2025 Kenneljaosto aloitti lattian purkamisen.

21.10.2025 Vanhan lattian rakennetta.

21.10.2025 Kenneljaosto eteisen lattian kimpussa.

21.10.2025 Vanhan arkistohuoneen seinä puretaan uusien sisävessojen edestä.

29.10.2025 Keittiö on purettu

29.10.2025 Vepsän hirviporukan miehiä hyvällä mielellä, kun talkoot on tehty.

29.10.2025 Purkujätteet lajiteltu ja osa kierrätetään.

29.10.2025 Vesijohto ja valokuitukaapeli odottaa asennusta.

29.10.2025 Vesijohtokaivannon tekoa.

29.10.2025 Vesijohtokaivannon täyttöä.

29.10.2025 Sopimuksen allekirjoitus – YMS Seppo Tuunanen.

29.10.2025 Sopimuksen allekirjoitus – IP Heikkilä Marko Poikela..

29.10.2025 Taloteknisten urakoitsijoiden yhteinen aloituspalaveri on pidetty..

1.11.2025 Kirkonkylän hirviporukkan talkoissa saunan seinustalle kasatut halot siirrettiin puuliiteriin.
Kohta sopii telineet pystyyn saunan vesikattoremonttia ja seinien maalausta varten.

1.11.2025 Hommat sujuu.

1.11.2025 Näillä lämpiää sauna vielä monta kertaa..

6.11.2025 Lattia on desinfioitu, hirsiseinien alaosat puhdistettu ja desinfioitu ja uudet lattialämpöeristeet asennettu.

6.11.2025 Lattia on desinfioitu, hirsiseinien alaosat puhdistettu ja desinfioitu ja uudet lattialämpöeristeet asennettu.

6.11.2025 Pääurakoitsija IP-Heikkilä oy:n ammattimiehet peruskorjaavat Horsman kiinteistöä.

11.11.2025 Lattialämmitys putkiston asennus käynnissä.

18.11.2025 Uusi lattia on valettu.

18.11.2025 Keittiön lattia valettu.

18.11.2025 Tulevan wc-tilojen putkitukset ja uusi valu tehty.

18.11.2025 Talossa ei ollut routaeristyksiä. Tämä asia korjataan nyt.

18.11.2025 Saunan vanha ja osin rikkinäinen katto uusitaan peltikatoksi.

21.11.2025 Saunan uuden katon puolesta voi talvi tulla.

21.11.2025 Uusia sisävessoja varten umpisäiliöt.

21.11.2025 Ullakkotila lämpöeristetään ja se toimii jatkossa arkistotilana.

23.11.2025 Metsästysseuran peijaisissa kävi 434 vierasta syömässä maittavaa hirvikeittoa.
Kyläläisille kerrottiin saaduista hanketukirahoista ja hanketöiden edistymisistä.

28.11.2025 Tulevan arkistohuoneen katto on lämpöeristetty.

3.12.2025 Vuoton hirviporukkalaisia mukanaan muita talkoolaisia irroitti vanhat ikkunat karmeineen.

3.12.2025 Irroitetut vanhat ikkunat karmeineen.

4.12.2025 Kaskipuu toimitti uudet ikkunat ja suoritti myös asennuksen.

4.12.2025 Kaskipuu toimitti uudet ikkunat ja suoritti myös asennuksen.

4.12.2025 Kaskipuu toimitti uudet ikkunat ja suoritti myös asennuksen.

22.12.2025 Vanha ullakkotila on kauttaaltaan levytetty ja tänne rakennettaviin hyllyihin mahtuu seuran arkisto nyt ja pitkälle tulevaisuuteen.

9.1.2026 Kiinteistössä ei ollut ennen ilmastointia. Jatkossa happi riittää, vaikka väkeä olisi enemmänkin koolla.

9.1.2026 Uudet sisälle tulevat WC-tilat alkavat hahmottumaan.

21.1.2026 Keittiön lattia on saanut uuden hygieenisen akryylipinnoitteen. Keittiö odottaa nyt uusia kalusteita.

21.1.2026 Myös eteinen ja uusien wc-tilojen lattiat on pinnoitettu.

21.1.2026 Vanhan sisäkattopanelin kuultovärjäys tuo valoa sisätiloihin.

22.1.2026 Vanhan sisäkattopanelin kuultovärjäys tuo valoa sisätiloihin.

2.2.2026 Uusi keittiö alkaa olla paikoillaan.

2.2.2026 Uusi keittiö alkaa olla paikoillaan.

11.2.2026 Salin lattian pinnoitus alkaa.

14.2.2026 Salin lattia valmis ja suojattu.

10.3.2026 Kolkan hirvimiehet rakentavat arkistohuoneen hyllyjä.

14.3.2026 Pienriistamiesten talkoissa oli tälläkertaa vähäinen osallistuminen. Mutta jälkeä tuli isonkin porukan edestä! Kiitos Taneli!

19.3.2026 Tässäpä työmaata talkoolaisille, kun pöytäkalusteet kunnostetaan.

19.3.2026 Tässäpä työmaata talkoolaisille, kun pöytäkalusteet kunnostetaan.

20.3.2026 Pihaympäristön hoito talkoot Horsmassa. Pajukkoista ja umpeen kasvanutta pihapiiriä kunnostetaan ja jokinäkymää avataan.

20.3.2026 Pihaympäristön hoito talkoot Horsmassa. Pajukkoista ja umpeen kasvanutta pihapiiriä kunnostetaan ja jokinäkymää avataan.

20.3.2026 Pihaympäristön hoito talkoot Horsmassa. Pajukkoista ja umpeen kasvanutta pihapiiriä kunnostetaan ja jokinäkymää avataan.

20.3.2026 Pihaympäristön hoito talkoot Horsmassa. Pajukkoista ja umpeen kasvanutta pihapiiriä kunnostetaan ja jokinäkymää avataan.

20.3.2026 Pihaympäristön hoito talkoot Horsmassa. Pajukkoista ja umpeen kasvanutta pihapiiriä kunnostetaan ja jokinäkymää avataan.

20.3.2026 Säilytettävät pihapuut siistitään.

21.3.2026 Aittokylän hirviporukka pöytien kunnostustalkoissa.

21.3.2026 Aittokylän hirviporukka pöytien kunnostustalkoissa.

21.3.2026 Aittokylän hirviporukka pöytien kunnostustalkoissa.

26.3.2026 Kenneljaoston talkoovuoro.

26.3.2026 Kenneljaoston talkoovuoro.

26.3.2026 Kenneljaoston talkoovuoro.

27.3.2026 Jokelan hirviporukan talkoovuoro.

28.3.2026 Nuorittan hirviporukka kaluston kunnostustalkoissa.

28.3.2026 Nuorittan hirviporukka kaluston kunnostustalkoissa.

28.3.2026 Kirkonkylän hirviporukkaa ympäristön hoitotyössä. Joki näkymää aukaistaan.

28.3.2026 Kirkonkylän hirviporukkaa ympäristön hoitotyössä. Joki näkymää aukaistaan.

28.3.2026 Kirkonkylän hirviporukkaa ympäristön hoitotyössä. Joki näkymää aukaistaan.

31.3.2026 Vepsän hirviporukan talkoovuoro. Penkit puhdistetaan pölystä ennen lakkausta.

Vepsän hirviporukan talkoovuoro. Kiilojen kiristys ja tarkistus..Vepsän hirviporukan talkoovuoro. Kiilojen kiristys ja tarkistus..

31.3.2026 Vepsän hirviporukan talkoovuoro. Keittiön seinän fiksaus.

1.4.2026 Horsman pihaympäristön hoitotyöt jatkuvat.

11.4.2026 Vesalan hirviporukan talkoot. Viimeisten penkkien ja pöytien viimeistelyhionta menossa. Tämän talkoon jälkeen kaikki pöydät ja penkit on nyt kertaalleen lakattu.

15.4.2026 Pöytien ja penkkien lakkaus toiseen kertaan.

15.4.2026 Kalusteisiin uudet huopatallat

15.4.2026 Niemikylän hirvimiehet ympäristön hoitotalkoissa.

16.4.2026 Sisätilat Horsmassa ovat valmistuneet. Loppusiivousta suorittamassa Arkiapu Ruusu Ylikiimingistä.

16.4.2026 Sali on valmis ja siivottu.

16.4.2026 Uudessa keittiössä on hyvä talostella.

28.4.2026 Juuvan hirviporukka talkoissa. Vanhan ampumaradan heitinkoppi siivotaan jätekuormaan.

28.4.2026 Juuvan hirviporukan talkoovuoro. Ympäristön hoitotöitä.

29.4.2026 Pääurakoitsija viimeistelee Horsman kiinteistöä ulkoapäin. Invaluiska kuntoon.

29.4.2026 Pääurakoitsija viimeistelee Horsman kiinteistöä ulkoapäin. Portaat on nyt uusittu.

29.4.2026 Pääurakoitsija viimeistelee Horsman kiinteistöä ulkoapäin. Saunan kattoo viimeiset reunapellit paikoilleen.

13.5.2026 Parkkipaikan nurkka on merkattu.

13.5.2026 Parkkipaikkaa laajennetaan. Kannot lähtee.

13.5.2026 Kaapelivedot parkkipaikan valaistukselle.

13.5.2026 Mursketta pintaan.

14.5.2026 Karahkan hirviporukan pihatalkoot.

14.5.2026 Risut ja raivausjäte kerätään pois.

14.5.2026 Nurmikon painautumia korjataan.

14.5.2026 Talkookutsu oli tavoittanut muitakin..

14.5.2026 Talkookutsu oli tavoittanut muitakin..

14.5.2026 Ladon alimmat hirret otetaan esille, niin ei lahoa.

18.5.2026 Horsman kiinteiston valokuitulinjan liitostyö Muhoksentien linjaan.

18.5.2026 Horsman kiinteiston valokuitulinjan liitostyö Muhoksentien linjaan.

19.5.2026 Kevät toi maalarin Horsmaan.

19.5.2026 Mutta ennen maalausta, irtonainen maali pitää kaapia pois.

21.5.2026 Uutta maalia pintaan.

21.5.2026 Maalaustyö tulee todella tarpeeseen.

29.5.2026 Talon maalaus on valmis.

29.5.2026 Ja kohta on saunankin maalaus.

4.6.2026 Vesilinja kaivuu-uran jälkihoitotyöt. Mätästys ja uudet puuntaimet.

4.6.2026 Saunalle menevän kulku-uran kaapelityöt.

4.6.2026 Valaisimen perustukset suoraan.

4.6.2026 Johtoliitostöitä

5.6.2026 Seinänviereen suidatinkangas ennen sorastusta.

5.6.2026 Lapiomies tekeen viimeisen silauksen.

5.6.2026 Mursketta seinänviereen.

5.6.2026 Talo ympäristöineen alkaa olla mallillaan. Jotain pientä säätöä vielä.

5.6.2026 Invaluiskan lähelle parkkipaikkoja huonojalkaisille.

5.6.2026 Saunan pation pohjan tiivistys. Terassi pitää vielä rakentaa.